Kevät on ihanaa aikaa. Se tarkoittaa toivoa, valoa, lintuja, ensimmäisiä vihreitä versoja, ja noin kahden kuukauden mittaista pikkupaniikin tunnetta kaikesta siitä, mitä pitäisi tehdä mutta ei ehkä ehdi. Jää blogin kirjoittaminenkin vähemmälle, kun säntäilee keväthommissa.
Tänä keväänä työt alkoivat rytinällä pääsiäisestä. Pihahaavat nimittäin ovat saaneet viime vuosina erikoiskohtelua: tikka on työstänyt niitä niin innokkaasti, että puut muistuttavat enemmän reikäjuustoa kuin elävää puuta. Puut oli kaadettava. Tämä oli siis selvää.
Suuri varastointimysteeri
Puiden kaato on periaatteessa yksinkertainen operaatio. Puu kaadetaan, oksitaan ja pätkitään. Tässä vaiheessa alkaa kuitenkin filosofinen pohdinta, johon ei äkkiseltään ole selkeää vastausta.
Mihin rungonpätkät laitetaan ennen halkomista? Olisi kiva jos ne saisi irti maasta, koska halkomisessa voi kestää. Ei kuitenkaan ole tarpeeksi kuormalavoja. Lavat ovat kolme vuotta sitten kaadettujen rungonpätkien alla. Niihin ei ole ehditty koskea, koska keväällä ja kesällä on aina kiire ja syksyllä on kylmä ja talvella on pimeää. Logiikka on vedenpitävä. Aloitamme siis vanhoista pölleistä.
Oksat ovat oma murheenaiheensa. Isot haavat tekevät isoja oksia, joista voi tehdä polttopuita, mutta mihin ne pienemmät laitetaan? Jäteasemalle voi viedä, mutta tulee muuten monta peräkärryllistä. Oksat voi silputa oksasilppurilla, mutta menee muuten monta päivää ja runsaasti sähköä. Risukasakin on vaihtoehto, mutta mihin mahdutamme valtavan risukasan? Tuollaiset risukasakompostit eivät ihan hirveän nopeasti muutu mullaksi. Kokemusta on.
Ja sitten ne halot. Milloin ne tehdään? Välineet löytyvät. Tahtoa löytyy. Aikaa ei. Ja kun halot lopulta syntyvät mihin ne laitetaan? Puuvaja on täynnä. Aitan seinusta on täynnä. Pitääkö rakentaa halkovaja? Nythän sen saisi rakentaa ilman viranomaislupia, sattuu olemaan rakennusoikeuttakin jäljellä. Vaja tarvitaan kuitenkin heti eikä sille ole valmisteltu paikkaa. Ei ole juuri nyt aikaa kaivaa maata, tehdä perustuksia ja rakentaa vajaa. Hylkäämme siis vajan toistaiseksi ja haalimme jostain lisää kuormalavoja.
Rakennuksetkin vaativat huomiota
Puuhommat olisivat ihan riittävästi yhdelle keväälle, mutta vanha talo ei katso kalenterista sopivampaa ajankohtaa. Kevät on jo oivallista kunnostussäätä. Kellareiden ovet ja luukut ovat vuosikymmenten huoltamattomuuden jäljiltä ikävän näköisiä: paneelit lahoavat, maali hilseilee ja saranat ovat ruostuneet. Ovet pitää kunnostaa ennen suurempia vaurioita ja jotta ne sopisivat ulkoasultaan paremmin pari vuotta sitten kunnostettuihin julkisivuihin. Tämäkin on siis kiireellinen homma, mutta onneksi ennakoimme jo maaliskuun alkupuolella ja aloitimme kunnostuspuuhat ajoissa. Nyt ollaan jo puolivälissä valmiista!
Aitta seisoo pihapiirin ryhdikkäänä vartijana ja vaatii omaa huomiotaan. Räystäslaudat kaipaisivat puhdistusta, koska sammal ja levä ovat tehneet niistä ainakin epäsiistejä. Saattavat ne olla hieman haperoitakin. Huopakatto on samassa jamassa, pitää kyllä veden ulkopuolella mutta pitää putsata ennen kuin sammal alkaa haurastuttaa huopaa. Saatamme kyllä olla myöhässä. Voihan korjausvelka sentään.
Piha talven jäljiltä
Kaiken tämän keskellä puolen hehtaarin piha odottaa siistimistä. Talvi jättää aina jälkensä: on laonnutta kukkapenkkiä, oksia, käpyjä ja myyränkoloja. Nurmikkoa ei haravoida, mutta kukkapenkit ja luonnonsuojelualueet (lue: hankalasti leikattavat alueet) siistitään, katkenneet oksat ja kävyt kerätään pois ja myyränkolot tasoitellaan. Ei olla ihan puolimatkassa, mutta on jo aloitettu.
Vanha talo ja sen piha ovat kauniita katsoa ja ihania asua ja olla. Ne ovat myös loputtomia projekteja, jossa ratkaisut synnyttävät uusia kysymyksiä ja valmistuneet työt paljastavat kolme seuraavaa kohdetta. Se ei haittaa, sillä se on osa vanhan talon luonnetta. Siihen pitää kuitenkin osata varautua. Ja asenteen pitää olla kohdallaan. Jos ei enää jaksa, pitää luovuttaa ja antaa talo seuraavalle, jotta korjausvelka ei kasaannu ja vaaranna pahimmillaan talon säilymistä.
Kevät tuo valon, lämmön ja pitkät illat, jotka riittävät aivan hyvin siihen, että voi tehdä reippaasti tötä ja silti jättää reilusti ensi keväälle. Nyt pihalle!
