Sen huomaa siitä, että vanhan hirsitalon ikkunoilla lämpömittari näyttää +12 astetta. Keskellä huonetta on onneksi selvästi parempi tilanne. Kun ulkona siis paukkuu pakkanen, niin sisällä lämmitetään, aamuin illoin.
Asuminen vanhassa hirsitalossa on elämäntapa, ja pakkasella talon lämmittäminen haukkaa aimo siivun päivittäisestä elämästä. Meillä lämpö syntyy yhteistyöllä: ilmalämpöpumppu hurisee parhaansa mukaan ja puu-uunit hoitavat loput. Ilmalämpöpumppu on se moderni, rationaalinen tyyppi, joka tekee tasaisesti työtä, mutta uunit ovat persoonia. Jokainen niistä vaatii huomiota, aikaa ja juuri oikeanlaista lähestymistapaa. Sähköpatterit ovat vielä varalla ja talvisin peruslämpöasetuksella, mutta niiden annetaan lämmittää vain silloin kun muu ei oikeasti riitä.
Puulämmitys ei ole “sytytä ja unohda” -toimintaa. Se on harrastus, jossa yhdistyvät fysiikka, psykologia ja ripaus taikauskoa. Kaakeliuunit tykkäävät parin päivän esilämmityksestä ja rauhallisesta sytyttämisestä, pönttöuuneille käy ronskimpikin aloitus ja isompikin lämmitys. On myös opittava kuuntelemaan vetoa ja tarkkailemaan liekkien väriä. Ja muistettava tuoda poltettavat puut ajoissa sisään.
Lämmittämiseen kuluu aikaa. Ensin puut sisään (edellispäivänä jo!), sitten tuhkat ulos, puut ja sytykkeet uuniin, pellit auki ja tulta perään. Hetken päästä tarkistuskierros: ovathan luukut oikeassa asennossa, joko vetää, joko savuttaa, joko lämpeää. Sitten uusi kierros. Ja vielä yksi, ihan varmuuden vuoksi. Silti, tai ehkä juuri siksi, puulämmityksessä on jotain syvästi rauhoittavaa. Kun pakkanen kiristyy ja uunit vastaavat haasteeseen lempeällä, hitaasti leviävällä lämmöllään, tietää tehneensä jotain oikein. Tai joku muu on tehnyt, kun onneksi en ole tässä yksin. Minulla on siis uunien lämmittäjä, se, joka hoitaa käytännön työn. Itse osallistun metsähommiin ja halkotalkoisiin. Ja nautin lämmöstä.
Vanha hirsitalo opettaa kärsivällisyyttä. Lämpö ei tule nappia painamalla, vaan se ansaitaan. Vastineeksi se on pehmeää ja tasaista, jotenkin erityisen miellyttävää. Ja vaikka joskus pakkasaamuna tekisi mieli huokaista syvään (höyryten) ja kysyä, miksi ihmeessä tämä kaikki vaiva, vastaus löytyy, kun vihdoin illalla rentoutuu sohvalla, halot poksuvat (pihan vanha ja pihkainen lehtikuusi) uunissa ja kissa käpertyy kylkeä vasten ylimääräiseksi lämmönlähteeksi.
Pakkasta pitelee, mutta taistellaan vastaan. Ei unohdeta lisätä puita ajoissa.
P.S. Tässä vielä linkki Hengitysliiton Polta puuta puhtaasti -esitteeseen, yritetään välttää niitä pienhiukkasia.